Aiheittain

torstai 21. heinäkuuta 2022

Se on jäävuoren huippu

Näin sanovat poliisin ja tullin edustajat huumausaineista. Eilisen aamun aviisissa oli iso juttu huumausaineista tuossa naapurin suuressa kaupungissa. Muuntohuumeita on jäänyt tullin haaviin enemmän kuin koko viime vuonna. Tämän aamun aviisissa oli iso juttu polkupyöravarkauksista tuossa naapurin suuressa kaupungissa ja ne poliisin mukaan myydään huumeiden käytön rahoittamikseksi. Eilisen aamun aviisissa oli toimittaja poliisin mukana ja entisen kirjaston kulmilta saatiin kiinni henkilö, jolta löytyi huumetta ja rauhoittavia pillereitä sekä puukkoja ja kirves.

Poliisien resurssit eivät riitä valvomaan huumeiden käyttöä, joten niistä aiheutuvat lieveilmiöt ovat hyvin nähtävissä tuossa isossa kaupungissa. Yksi pahimmista alueista on rautatieaseman tienoo, jonka saleissa nukkuvat alkoholistit ja kodittomat ja portaikkojen sokkeloissa piileksivat huumeiden käyttäjät. Kiinnijäämisriski on käyttäjillä ja myyjillä pieni ja kun yhden myyjän saa pois, niin tilalla on pian joku.

Muuntohuumeista ei kukaan tiedä, miten se käyttäytyy kunkin elimistössä ja voi olla perinteistä huumetta paljon vahvempaa, joten yliannostuksen riski on suuri. Tullin edustaja haluaisi kemikaalilakiin termin "muu yleisvaarallinen aine", jolloin näitä tavattaessa ne voitaisiin hävittää. Nykyisen lainsäädännön mukaan muuntohuume, joka ei ole huumausaineiden luettelossa joudutaan antamaan käyttäjälleen takaisin.

Suomi johtaa nuorten huumekuolematilastoa EU:n alueella. Suomalaiselle on lisäksi tyypillistä sekakäyttö, joka sekin näkyy tilastoissa ykkösenä. Sekakäytöstä tunnetuin yhdistelmä on lääkkeet ja alkoholi, mutta varsinainen koktaili saadaan jos siihen lisätään vielä huumausaineet.

Lainataan hieman aamun aviisia: "Yksi viime vuosina huumausaineiden käytön ympärille muodostunut ilmiö on niin sanottu jengiytyminen, jota ilmenee nimen omaan nuorten keskuudessa. Tuomisen (Rikosylikomisario Sakari Tuominen, toim. huom.),mukaan jengiytyminen näkyy valtakunnallisessa tarkastelussa.". Ettei vaan tässä olisi matujengit kyseessä, sillä Tuominen haastattelussa mainitsee naapurin esimerkkiä, joten tuskin mallia on haettu Venäjältä vaan Ruotsista. Suomalainen ei ole niin sosiaalinen, että erikseen ryhtyisi ryhmiä muodostamaan. Tosin kokemukseni nykynuorista on verratain ohut.

A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki onkin sitten eri linjoilla poliisin kanssa. Lainataan hänen haastatteluaan toisesta uutislähteestä: "Mielestäni valtiovallan tehtävä on kyllä suojella ihmisiä vaarallisilta aineilta, mutta lainsäädännön lisäksi tulisi lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä ihmisille, terveydenhuollon ammattilaiset mukaan lukien. Tietoa aineista ylipäätään pitäisi olla paremmin tarjolla, ilman pelkoa rikossyytteestä, ja samoin olisi oltava paremmin tarjolla varhaisen vaiheen tukea ja hoitoa. Simojoen mukaan vastaus ei ole se, että huumeiden käyttäjiä leimataan ja rangaistaan entistäkin tiukemmin. Jokainen ongelmakäyttäjä on ollut kokeilija jossain vaiheessa, ja tuohon kokeiluvaiheeseen tulisi päästä käsiksi. Jos siinä vaiheessa henkilölle kerrottaisiin aineen haitoista ja vaaroista, voitaisiin välttyä äärimmäisiltä tilanteilta.". Veikkaan, että kyseessä on päiväuni, että käyttäjät saataisiin aiemmin hoitoon. Huumausaineiden käyttäjät ovat yhtä taitavia peittelemään käyttöään kuin alkoholistitkin.

Kotikaupungissani käytetään eniten alkoholia ja kannabista, mutta mukaan on tullut myös lääkkeitä. Kyselytytkimuksen mukaan huumeita on helppo hankkia. Aina joku tuntee jonkun, joka kaupaa, kertoo tuorein kouluterveystutkimus. Sama ilmiö on myös koko maata koskeva eli alaikäisiltä löytyy huumausaineita. Kotikaupunkini SPR:n katutyön vastaava sanoo syyksi, että päihteitä käytetään pakokeinona nuorten huolestuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen. Missään ei kuitenkaan ole kerrottu syitä nykynuorten tuntemaan jatkuvaan ahdistukseen. Mistä se kumpuaa?

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Rasismi taas syyllinen

Vihreä sisäministeri Krista Mikkonen loihi taas lausuman. "Puuttumisella syrjäytymiseen ja rasismiin estämme jengiytymistä, väkivaltaista radikalisoitumista ja ennaltaehkäisemme rikollisuutta.". Tämähän onkin pätevä resepti. Ei tarvitse kuin torjua rasismia, niin matujen jengiytyminen ja rikollisuus on pois pyyhkäisty. En todellakaan tiedä, kuinka pihalla sisäministerimme on todellisuudesta vai onko mahdollisesti mielenterveyskuntoutuja, kun noin sekopäisiä lausuntoja antaa.

Jutun juuri oli Olli Immosen (ps) tekemä kirjallinen kysymys matujengien torjumiseksi ja maahanmuuton tiukentamiseksi. Tähän Krista tyttönen sitten vastasi: "On täysin selvää, että jengiytymiseen liittyviä ongelmia ei voida pysäyttää tai ratkoa maahanmuuttoa vähentämällä. Maahanmuuton ongelmiin ei vastata kiristämällä maahanmuuttoa koskevia sääntöjä; Suomi taritsee maahanmuuttoa. Sen sijaan on katsottava ketjut, joissa rasismi-syrjäytyminen-jengiytyminen-rikollisuus johtavat ikäviin kehityskulkuihin.". Tämä oli suora lainaus. Mihin Suomi tarvitsee kehitysmaalaisten maahanmuuttoa? Töihin niistä ei ole, sillä suurin osa on kirjoitus- ja lukutaidottomia. On yli kaksikymmentä vuotta maasamme olleita matuja, jotka eivät osaa sen paremmin Suomea kuin Ruotsiakaan ja monelta ei onnistu edes Englanti. Ilmeisesti Olli poika ei täsmentänyt, mitä maahanmuuttoa haluaa estää tai sitten Krista tyttönen ymmärsi tahallaan väärin.

Lainataan hieman lisää artikkelia: " Vihreän sisäministerin mukaan maahanmuutto ei itsessään lisää tai luo rikollisuutta, ja esimerkiksi pelkästään rikostilastojen ja rikoksen tekijöiden alkuperän välisistä yhteyksistä ei voi päätellä rikokseen johtaneita syitä. Hänen mukaansa katujengirikollisuus ei ole sidoksissa maahantulijoiden määrään. Todellisuudessa rikosilmiöiden kehittymisen taustalla on useita erilaisia tekijöitä ja monimutkaisia vaikutusmekanismeja, Mikkonen vastaa.". Tosiasia on kuitenkin se, että esimerkiksi raiskaustilastoissa afrikkalaiset ja vähä-aasialaiset ovat yliedustettuna. Vähä-aasialaiset ovat myös suurin jengien ryhmittymä. Afrikkalaisilla taas omat omat jenginsä ja alueensa, joten näiden kahden välillä ei varsinaisia sotia ole käyty. Vähä-aasialaiset sen sijaan sotivat keskenään, koska klaaneja ja islamin erilaisia suuntauksia on enemmän.

Krista tyttönen ei tajua sitä, että Suomi on jo tukevasti Ruotsin tiellä, missä jengit valvovat isoja kaupungin osia kokonaan. Kantikset ovat useinmiten jo muuttaneet alueelta pois ja ne jotka siellä vielä pakosta elävät, joutuvat olemaan koko ajan varpaillaan. Tämä sama ilmiö on jo muissa Euroopan maissa arkipäivää. Esimerkiksi Ranskassa on jo suuria gettoja, joissa asuu pelkästään muslimeja ja siellä pätevät vain sharialain säädökset. Ruotsissa on alueita, jonne palo- ja pelastuslaitos ei voi mennä ilman poliisin suojelusta ja aina sekään ei riitä vaan kiviä satelee. Tämähän nähtiin hyvin pääsiäismellakassa, jossa poliiseja loukkaantui kun muslimit ryhtyivät urakalla kivittämään heitä.

Mikä sitten vetää matuja jengeihin? Ensinnäkin kultturellinen kuuluminen heimoon, klaaniin, sukuun, tms., jolloin tunnetaan yhteenkuuluvuutta, joka tuntuu olevan punavihervasemmiston lempisana, ainakin mikäli kyseessä LTBGQIA+titityy. Toiseksi kulttuuriin kuuluva kasvojen menetyksen pelko eli rispectiä pitää hankkia. Heikko koulutustaso, joka johtuu kielitaidottomuudesta. Jatko-opiskelulle ei avaudu tietä, kun todistus on säälivitosia täynnä. Täten työllistyminen on mahdotonta. Tosin epäilen laajan sosiaalitukiverkoston myös karkoittavan työskentelyhaluja. He myös oppivat nuorella iällä, että rikoksella ansaisee helposti ja vaivattomasti enemmän, kuin puurtamalla kahdeksan tuntia töitä. Myös matujen kesken levinnyt ganstaräp, jossa ihannoidaan huumeita, aseita, autoja, väkivaltaa, jne. ovat vaikuttaneet osaltaan. Ns. musiikkityylihän on levinnyt matuille Amerikan mustilta köyhälistöalueilta.

Koko hallituksemme haluaa tätä afrikkalaisten ja vähä-aasialaisten matujen tuloa, jotka eivät sopeudu uuteen isäntämaahansa vaan haluavat elää, kuten aiemminkin, vaikka väittäisivät pakenevansa vainoa, sotaa, kidutusta. Suomestakin lähetetään lapsia näihin maihin, jotta oppisivat tavoille. Näin meilläkin on toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, joilla ei ole uuden isäntämaan kieli hallussa. Töitä tekeviä maahanmuuttajia olisi tulossa Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikkasta, mutta näiden tulo torpataan. 1970-luvulla tulivat vednepakolaiset, joista ei ole koitunut mitään haittaa, mutta somalialaisten tulon jälkeen ei ole ollut kuin ongelmia, mutta hallitus haluaa silti ummistaa silmänsä vaikka yli kolme vuosikymmentä on yritetty noita matuja integroida, mutta siinä ei ole onnistuttu, eikä tulla onnistumaan, niin kauan kuin hallitus hinkuaa afrikkalaisia ja vähä-aasialaisia tänne.

perjantai 24. kesäkuuta 2022

Pieni tarina

Muistathan tuon pienen, soman, vanhan, keltamullan keltaisen omakotitalon, joka seisoo ryhdikkäästi vehreän maiseman keskellä. Vanha pariskunta on jo valmistautunut juhannuksen viettoon. Edellisenä päivänä on leikattu nurmikko ja käyty ostamassa uusi kaasugrilli, sillä vanha oli jo liki puhki ruostunut, mutta olihan se palvellut liki parikymmentä vuotta.

Juhannuksena ei ollut kiire minnekään. Saunan padan alle oli jo aamusta laitettu valkea ja puolilta päivin se porisi hiljalleen. Pihapöydälle oli laitettu liina ja sen päälle maljakollinen luonnonkukkia, sillä pihalla kasvoi paljon kulleroita ja akilleijoja, joista sai koiranputkien kanssa soman asetelman. Talon isäntä teki pihanperän puskamaisista koivuista vihdat saunalle. Iltapäivällä sitten laitettiin kiukaan alle valkea ja saunottiin kaikessa rauhassa. Saunassa oli vihdoista tullut miellyttävä koivun tuoksu, joka rauhoitti mieltä ja vihdan lämpsäykset rentouttivat lihaksia.

Uudessa grillissä oli sivukeitin, joten sille pistettiin kiehumaan uusia perunoita ja grillin ritilälle pintamaustettuja kaslerpihvejä. Talon rouva oli vielä tehnyt salaattia oman maan tuotteista ja tietysti perunasalaattia. Nekin oman maan perunoista ja itse suolatuista kurkuista. Iltaa istuttiin rauhassa syöden ja nautittiin pari lasillista viiniä aterian kyytipoikana. Mikäs siinä oli istuessa ja kuunnellessa linnun laulua ja naapurustosta kuuluvaa heikkoa haitarin soittoa.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille, juhlitte sitten maalla, vesillä tai ilmassa.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Kultturellista omimista

Luin juuri nettiuutisia ja ärsyynnyin paljon. Opetus- ja kultturiministeriö ehdottaa Kalevalaa Euroopan kultturiperintötunnuksen saajaksi. Vastustajiksi on ryhtynyt feministinen puolue, joka pitää sitä kultuurisena omimisena. Karjalaisen nuorisojärjestön Karjalalazet nuoret Suomes kertoo, että Kalevala on koniallisesti ja kultturin omimisen puolesta ongelmallinen.

Hetkinen. Nuoret karjalaiset ovat yli kahdenksankymppisiä. Nykyiset nuoret ovat kolmanen tai neljänen polven karjalaisia. Itse olen puoliksi karjalainen, sillä äiteni on evaako. En koe Kalevalaa mitenkään kokoalistisena tai kulttuurin omimisena. On hienoa, että karjalinen runonlauluperinne on tuotu julki.

Lainataan hieman: " Suhde on ollut 1800-luvulta eli alusta saakka hyvin omistushaluinen. Karjalaisuus on ollut suomalaisuuden käsitteen ja valtion rakentamisen kannalta keskeinen tekijä, mutta prosessi on tehty suomalaisuuden ehdoilla, Kondie sanoo." Ensinnäkin, kuka on tämä nuorisojärjestön puheenjohtaja Tuomo Kondie. Nimi ei kuulosta karjalaiselta. Toisekseen, mikä on tämä karjalalainen nuorisojärjestö, joka syyttää nyt kultturellisesta omimisesta. Ensinnäkin karjalaiset nuoret olivat nuoria viiskymmenluvulla. Ellei nyt sitten nuoriin lasketa nykyisen Etelä- ja Pohjois-Karjalan asukkeja, mutta tekstistä päätellen puhutaan luvutetusta Karjalasta, joten nuoria ei enää ole.

Lainataan taas hieman: "Tämä johti myös laajamittaiseen suomalaistamispolitiikkaan karjalaisia kohtaan, joka on näkynyt erityyppisenä syrjintänä ja aiheuttanut paljon inhimillistä kärsimystä sekä tuhoa kulttuurille ja kielelle.". Miten niin kärsimystä ja tuhoa? Sukututkijoidenkin on helpompi tutkia karjalaisia juuriaan, sillä kirkonkirjat olivat paremmin laadittuja. Naiset säilyttivät avioliitossa kirkon kirjoissa, myös oman sukunimensä. Eikä karjalaista kieltä halveerattu edes evakkoaikana, kuin Ruotsin kielisille alueille sijoitetuille, joten kaikki Suomen kieli oli kirottua, eikä kukaan sitä halunnut ymmärtää. Vain valittaja evakot joutuivat kokemaan kovia, mutta mummonikin suhtautui järkevästi kyselijöihin, joten ongelmia ei syntynyt.

Eikö myös kultturellista omimista ole karjalanpiirakat, jotka tehdään vehnäkuoreen. Alkuperäiset tehtiin täyteen ruiskuoreen ja aiemmin ohrakryyneillä ennen riisin tuloa. Mielestäni nuoret ovat nyt hukan teillä. Arvostaisivat, että kulttuuriperintöä on saatu taltioitua. Kohta on Mikael Agricolakin syytettyjen listalla, kun kehtasi julki tuoda suomalaiset muinaisjumalat. Miten on myös termi karjalaizet, ei z-kirjain kuulu Suomeen tai Karjalaan millään tavoin.

Viharikosko?

Eilisessä aamun aviisissa oli jälleen kerran koko sivun uutinen LGBTQ-tityy porukan kokemasta häirinnästä. Artikkelissa kysyttiin Pride-tapahtumia järjestäviltä tahoilta häirinnästä tai ilkivallasta. Vastauksia saatiin kahdeltakymmeneltä viideltä järjestäjältä, joista kaksikymmentä kaksi ilmoitti kokeneensa häirintää tai ilkivaltaa. Kommentoiva vihapuhetta tutkiva Tuija Saresma on järkyttynyt, miten moni järjestäjä on joutunut häirinnän kohteeksi.

Tyypilliseksi ilkivallaksi kerrotaan sateenkarilippujen varastaminen ja polttaminen. Häirintää taas on erilainen huutelu ja mollaaminen. Lainataan hieman aviisia: "Jos joku poistaa Suomen lipun tangosta ja sytyttää sen palamaan, ei siihenkään suhtauduta kuin se ei olisi mitään. Lipun polttaminen on tietoinen ja hyvin väkivaltainen teko, jossa vahvan symboliarvon omaava esine häpäistään, sanoo Tuija Saresma". Hän myös näkee lippujen tuhoamisen vakavana tekona, jolla on vihamotiivi.

Ensinnäkään en rinnastaisi Suomen lippua ja LGBTQ-tityy porukan lippua keskenään. Niiden symboolinen arvo on aiva eri planeetalta. Suomen lippu koskettaa maata ja sen kansaa, kun taas LGBTQ-tityy porukan lippu koskettaa vain pientä osaa kansasta. Enkä usko myöskään vihamotiiviin vaan lähinna turhautumiseen, sillä viimeiset kymmenen vuotta LGBTQ-tityy porukan sanomaa hierottu päin pläsiä urakalla ja joka tuutista. James Bondista Sherlock Holesiin on tänä päivänä tehty homoja.

Lainataan taas hieman: "Suomen lainsäädännössä ei tunneta rikosnimikettä viharikos tai vihapuhe, sanoo Poliisiammattikokeakoulun tutkija Jenita Rauta." Viharikoksia silti ilmoitetaan ja niistä  LGBTQ-tityy porukan ilmoituksia oli vuonna 2020 kahdeksan prosenttia. Miten voidaan tutkia viharikosta, jos ei sitä ole edes laissa. Poliisille on opetettu tunnistamaan rikos, jossa on vihamotiivi takana. Lainataan taas vähän: "Uhrin on tärkeää sanoa, jos hän ajattelee, että rikoksella on vihamotiivi. Sen tunnistamisen ei kuitenkaan pitäisi jäädä uhrin kontolle, Rauta sanoo." Tämä on taas niitä ,musta tuntuu juttuja ja varsinkin LGBTQ-tityy porukka on eriomaisen tuntevaa porukkaa. Heidän puheitaan kun kuuntelee, niin aina heitä sorsitaan eikä kukaan ymmärrä, kuinka vaikeaa heillä on. Tätä kuuntelin kymmenen vuotta taksissa. Jos elämä on niin vaikeaa, niin erilaisia apuorganisaatioita on. Ei pidä yksin valittaa elämän ankeudesta.

Sitten taas lainataan: "Yksi syy häirinnän yleisyydelle voi tutkija Tuija Saresman mukaan olla se, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien lisääntyminen koetaan uhkana. Keskustelua oikeuksista käydään enemmän ja sateenkaari-ihmiset ovat tulleet näkyviksi julkisessa keskustelussa." Ovat tuleet vähän liiankin näkyviksi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Itse en koe heitä mitenkään uhkana itselleni, mutta on alkanut ärsyttää tuo jatkuva tuputus. Edes lapsia ei ole säästetty LGBTQ-tityy porukan toimilta. Helsingin kirjastossa Drag-"tädit" lukevat lapsille satuja. Mielestäni tämä tuputus pienille lapsille on armottomasti väärin.

Lainataan vielä kerran: "Konservatiivinen arvomaailma leviää ja sitä levitetään tietoisesti. Suomalainen toiminta liittyy kansainväliseen liikehdintään, joka on hyvin taantumuksellista. ". Perinteisiä arvoja ei saisi kunnioittaa ja ne ovat vanhanaikaisia. Interperspirationaalista feminismiä tuputetaan hallituksesta asti, joka perustuu uhriluokitukseen, jonka seurauksena on tullut woke-kultturi, joka tarkoittaa sosiaalisen eriarvoisuuden, erityisesti rasismin ja rotusyrjinnän, tiedostavaa henkilöä. Samaa uhriluokitusta käyttää myös LGBTQ-tityy porukka. Heidän milestään heitä ei arvosteta ihmisinä. Arvostus ansaitaan ja heidän harjoittamalla jatkuvalla mainostamisella ei sitä arvostusta hankita.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Pakkatasa-arvo ja julkisuus

Tuossa taannoin oli lehdenssä kirjoitus, jossa on vaadittu julkiseksi tietoja palkoista ja että tasa-arvovaltuutetulle voi kannella, jos palkka on arvottomampi kuin kollegalla. Tämä on varmaan sitä inteseksuaalista feminismiä.

Mitä kukaan tekee toisen pakkatiedoilla?. Eikö palkka ole henkilökohtainen tieto? Luulisi näin olevan, mutta ei enää ole. On aina puhuttu viime vuosina miesten ja naisten palkkaeroista samasta työstä. Miehen euron on sanottu olevan naisen kahdeksankymmentä seitsemän sentti (muistaakseni). Tasa-arvoa on vaadittu tässäkin ja juuri tuli EU:n päätös, että yhtiöiden päättäjistä 40 % pitää olla naisia. Tämä kuulostaa jo miesvastaisuudelta.

Kuka enää uskaltaa palkata ja palkita pätevää miestä, jos naiset alkavat vaatia samoja palkkauksia vaikka taidot eivät riitä. Ei naissukupuoli tee ihmisestä viisaampaa vaikka tuntuu moinen kuvitelma olevan vallalla.

Julkisia verolistojakin moni haluaa peitää ja silti ne ovat julkisia tietoja, jotka media mieluusti kaivaa esille. Nyt esiin tulleessa asiassa voi epätasa-arvoon vedota palkkatiedoilla. Miten se vaikuttaa pätevyyteen. Palkka ja etenkin palkkio on sidonnainen osaamiseen, kehitykseen, ideointiin, jne. Onhan monessa yrityksessä palkkiojärjestelmä ideoinnista. Kekseliäimmät saavat enemmän, kuin ne joiden idealaari on tyhjä.

Mielestäni idea tasa-arvosta on utopistinen. Se ei ole koskaan toteutunut millään tasolla. Aina on olemassa penaalin terävämpiä ja tulsempiä kyniä eikä sillä ole mitään tekemistä sosioekonomisen talouden kanssa. Palkka ja palkkio ansion mukaan, riippumatta sukupuolesta tai sen puutteesta.

Kommentointia

Koska en edelleenkään ole saanut aktivoitua blogini keskusteluosuutta niin kommentoin näin viimeisimmän tekstini Prideviikon uutisointia tällä tavalla.

Qroquiud Kad: Eikös olekkin mielenkiintoista, että kaluja pitää piilotella eikä poistaa. Ilmeistä epävarmuutta tai vaatefetismiä.

J. Jörgensen: Jos ei muuta niin ainakin huomionkipeetä poppoota ovat.

Huru-ukko: Onhan se kunkin oma asia mitä tekee. Ei sitä mainostaa tarvitse.

Qroquius Kad: Kiitoksia. Leikkauksesta toipuminen on hyvässä vauhdissa, mutta tutkimukset yhä kesken. Positiivinen asenne kuitenkin on.