Aiheittain

maanantai 29. heinäkuuta 2024

Kielitaidoton hoitohenkilöstö

Aamun aviisissa oli juttu, jossa kerrottiin avin puuttuneen Keski-Suomessa ulkomaalaisten työntekijöiden huonoon kielitaitoon hoitolaitoksessa. Tämä ei ole mikään uusi tilanne. Maahamme on vuosien aikana päästetty hoitohenkilökuntaa, lääkäreitä ja avustajia, kuten sairaala-apulaisia ulkomailta runsain mitoin. Monella heistä ei kielitaito riitä edes S2 tasolle. Tämä johtaa niin hoitovirheisiin kuin inhimilliseen kärsimykseen.

Itse kohtasin ulkomaalaisen (ilmeisesti ählämi) lääkärin, joka totesi: "Paha tatu, täyty jaada sairla." Kärsin leikkauksen jälkeisestä verenmyrkytyksestä eli sepsiksestä. Se ei kuitenkaan jatkanut antibioottia, vaikka sitä kysyin. Pyörähti em. sanoin paikalta. Hoito viivästyi ja tulehdusarvot olivat tähtitieteellisellä tasolla, kun sain viimein suomalaisen lääkärin. Suonensisäinen antibiottihoito, raskaimalla mahdollisella tasolla, aloitettiin välittömästi.

Puolisoni taas sai ikuisen vamman olkapäähänsä. Hän kaatui jäisillä rappusilla ja olkapää meni sijoiltaa. Ulkomaalainen lääkäri( ilmeisesti palestiinalainen) yritti sijoiltaa mennyttä olkapäätä paikoilleen. Ei onnistunut. Olkapää oli yhä pois paikoiltaan ja mittasin, että käsivarsi on 20 senttiä lyhyempi kuin toinen. Soitin silloiselle kollegalle ensiapuun ja pyysi paikalle. Suomalainen lääkäri totesi olkanivelen tyhjäksi, mutta kun oli ilta-aika ja röntgen ei ollut avoinna, niin lähetti yliopistolliseen. Olkanivel löytyi lopulta lapaluun takaa. Saatiin kolmen vuorokauden jälkeen paikoilleen.

Huomiota herättää, ettei kummassakaan tapauksessa todettu hoitovirhettä. Matulääkäreitä ilmeisesti suojellaan todella tehokkaasti. Tämä suojelu on mielestäni todella väärin. Itse kärsin sepsiksen aiheuttamistamista rytmihäiriökohtauksista ja puolisoni käsi ei nouse enää edes vaakatasoon.

Olen kokenut myös sairaala-apulaisen kielitaidottomuuden. Pyysin maidon sijasta kylmää vettä kahvin sekaan. Sain kupillisen tulikuumaa kahvia. Suomalainen hoitaja sitten pelasti, sillä olin vuodelevossa. Hän kaatoi kahvista osan viemäriin ja valutti kuppiin raanasta kylmää vettä. Pieni virhe, mutta ehdin ottamaan kahvista hörpyn ja poltin kieleni kärjen.

Miksi näitä kielitaidottomia sekä erilaisita kulttuureista tuleiva päästetään suomalaiseen terveydenhuoltoon? Tätä en ymmärrä. Lisäksi niiden tekemiä virheitä silotellaan turhan paljon. Kielitaidoton myös koettelle suomalaisen terveydenhuollon ammattilaisen jaksamista, kun pitää jatkuvasti korjata virheitä. Myös kultturi erot vaikuttavat. Silloin sepsiksestä kärsivänä tuntui, että matulääkäri halusi mulle rätin päähän ja pitämään turpani kiinni. Tästä on jo sentään liki kaksikymmentä vuotta.

Eivät ne venäläiset lääkärit ole sen parempia. Syöpähoitojen yhteydessä multa poistettiin takahampaat ja yritin saada proteeseja viimein. Venäläinen oli kuvaamssa ja tekemässä yliopistolliseen lähetettä. Ei ollut osannut lukea, että suuhuni on tehty syövän takia leikkaus, joissa lihassiirrot näkyvät vaaleampana. Jäi proteesien hankinta, kun meni selittämiseksi ja vastaanotto sanomisilleni heikkoa. Nyt se ehkä onnistuu syyskuussa, kun on suomalainen hammaslääkäri.

Oman perheeni kohdalla näitä on jo liikaa. Ulkomaalaiset eivät ymmärrä kieltä, eivät osaa käyttää laitteita eivätkä osaa kirjata. Nyt on korkea aika puuttua asiaan. S2-tason kieli ei riitä kuin Uudenmaan alueella, jossa matuja on jo liikaa. Kyllä hoitoa ja palveluja täytyy saada ymmärrettävälle kielelle. Olen myös kuullut, että suurissa kaupungeissa joutuu ateriansa tilamaan englanniksi ravintoloissa, sillä henkilökunta ei osaa Suomea.

5 kommenttia:

  1. Itselle sattui sairaalassa 4 v sitten afrikkalainen siivooja, joka ei ollut ymmärtänyt huuhtoa pesuainetta pois suihkutilasta. Muovilattia muuttui kastuessa hetkessä jäätävän liukkaaksi. Onneksi oli refleksit nopeat. Ei kunnan kouluissakaan olisi hyväksytty tuollaista silloin.

    VastaaPoista
  2. Minullakin oli joskus entisinä aikoina ns. omalääkäri arvauskeskuksessa. Viron venäläinen. Vastaanotolla oli asia kuin asia, ensin tökkäsi sormella mahaan ja kysyi: sattuiko? Sen jälkeen puhui ja mumisi seinälle. Onneksi sain vaihdettua kun valitin asiasta. Seuraava neukku oli nuori nainen. Kun asiata vastaanotolla selvitettiin niin ensimmäinen kysymys oli: katositko googlesta, että sinulla on tämä vaiva/tauti.
    Nyt on pätevä lääkäri vaikka onkin "uussuomalainen". Saksalaista alkuperää ja ottaa tosissaan hänelle kerrotut asiat. Onneksi muutin tänne kaakonkulmalle:)
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  3. Jo toissa vuosikymmenellä muuan itseään toimittajaksi kutsuva yliopistotyttö lällätteli, että onkos teillä rasisteilla varaa tulevaisuudessa kieltäytyä sen maahanmuuttaja-sairaanhoitajan hoidosta?

    Ajattelin silloin, että jos sellainen on tulossa hoitamaan avohaavani jättäen ruskeita sormenjälkiä kaikkeen mihin koskee, niin vastaus on kyllä.
    Huudan keuhkojeni pohjasta vaatien paikalle jonkun, jonka kädet ovat puhtaat.

    Vaan eipä taida sellaiseen ylellisyyteen enää olla varaa.
    Meidän rasistien on alistuttava siihen, että kielitaidoton lääkäri ja hygieniataidoton hoitaja saavat mestaroida meillä miten mielivät.

    VastaaPoista
  4. Taidat asua Espoossa? Täällä näitä mamujen töppäilyjä riittää. Tulee turhia käyntejä, kun pientä vaivaa joutuu käymään useamman kerran ja hoitamattomuude tai virheiden korjaamiset. Kalliita ovat siten yhteiskunnalle.

    VastaaPoista
  5. Suomenruotsalaisten täytyy saada palvelut omalla kielellään, suomalainen ei palveluita saa mutta kirjataan kuitenkin saaneen ensiluokkaista hoitoa ja monesti sielllä ei edes lue mitä varten se suomalainen on sinne tullut.

    VastaaPoista