Aiheittain

maanantai 1. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 ensimmäinen luukku

Ajattelin, että tästä voisi olla iloa, valoa, jne. Tai sitten ei.

Illat pimenevät jouluun ja valon tahdon sytyttää. Tonttu Tohvelo haluaa paljon valoa ja sytyttää kynttilöitä urakalla, sillä kaamosmasennus uhkaa ja pahan kerran. Ei katso paikkaa sen kummemmin. Toteaapa vain, että tuossa tuikku kivalta näyttää.

Tuikun Tonttu Tohvelo sytyttää ja laittaa sen paikoilleen. Huomioi hän ei, että vaaran se aiheuttaa. Kotikolonsa edustalla on kaunis kelopuu, jonka koloseen tuikun laittaa. Kuinka kauniisti se valaisee vanhan kelopuun ja naavat sen. Voi kuinka ollakaan, jo leimahti naavat ja uhkaavasti hiiltyä alkoi kelopuu.

Vaan havaitsi tuon naapurinsa Tonttu Kotitonttu ja kilautti puhelun Tonttujen omalle paloasemalle, joka tutummin tunnetaan nimellä TOP. Kiiruun vilkkaa he paikalle saapuivat ja alkavan palon sammuttivat.

TOP:n johtava Tonttu Vesitonttu alkoi ohjeistaa Tonttu Tohveloa. Sä mieti mihin tukkusi laitat, uhkasi tuo jo kotikoloasi. Tonttu Tohvelo itki ja sanoi valoa tarvitsen, sillä pimeys ahdistaa.

Jo puhkesi puhumaan TOP:n johtava Tonttu Vesitonttu, sillä sanoi hän: "Oi, miksi et kysynyt valoa ja niiden sijoittelua TSV:ltä eli Tonttujen Soihtu ja Valo asiantuntijoilta, siitä tuli jo tiedote, mutta jäikö se lukematta.". TVS olisi myynyt sinulle turvallisen lyhdyn, johon olisit tuikun voinut laittaa, vaarantamatta kotikoloasi.

Tonttu Tohveloa itketti yhä, mutta myönsi saaneensa tiedotteen. Voi surkeuksien surkeus, nyt poltin hienot naavat ja osin kelopuun ynnä melkein kotokoloni. Nyt tilaan ohjeistuksen TSV:ltä ja tulen kaikille tontulle kertomaan, että palon vaara on suuri, jos tuikun väärin sijoittaa.


Mitä tekee Tonttu Tohvelo huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti