Aiheittain

maanantai 8. joulukuuta 2014

Roskajoukko

Itsenäisyyspäivän juhlat on juhlittu ja sen jälkipyykki on alkanut. Aiemmin kuokkavieraat, viime vuonna kiakkovieraat ja nyt luokkaretkeläiset protestoivat porvaristoa vastaan. Viimevuotinen vandalismi toistui, kuten ennustin ja tulee pahenemaan kuten Ruotsissa.

Luokkaretkeläisten, jotka paremmin tunnetaan viherpunamustaräkättirastaina ja joiden ajattelumaailmaa hallitsee yltiöhumanistinen pyhä kolminaisuus; Minä, Minun, Minulle. Luokkasotaa taas vastustettiin, mutta kukaan ei oikein tiennyt, että mitä luokkaa. Tämä toki on ymmärrettävää lapsilta, jotka eivät ole selvinneet edes apukoulun ekalta.

Lainaanpa luokkaretkeläisten sivustoa: "Rikkaiden mielestä kaikki lähtevät samalta viivalta takomaan omaa onneaan, olit sitten Eirasta tai Kontulasta.  Lähiönuoret, maahanmuuttajat, köyhät, opiskelijat ja sadattuhannet työttömät kuitenkin tietävät totuuden.".

Kyllä, kaikki lähtevät samalta viivalta, eikä asuinpaikalla ole mitään merkitystä. Kaikki riippuu vaan aivoista ja lahjoista ynnä tahdosta. Esimerkiksi Arvo Ylppö, joka syntyi maanviljelijä perheeseen, vanhemmille, joilla ei ollut lainkaan koulusivistystä, mutta tahtoa ja älliä sitäkin enemmän. Arvo-poika aloitti kiertokoulusta ja eteni älynsä ansiosta korkealle. Tänään on kaikilla peruskoulu, joka antaa samat eväät kaikille. Toiset oppivat käyttämään eväitä ja toiset ei.

Totuutta eivät he tiedä. Luettelossa mainitusta on ensimmäisenä lähiönuoret, jotka ovat osoittautuneet pääosin samanlaisiksi kuin 1918 tapahtumien pääpoppoo eli maalta kaupunkiin, leveämmän leivän toivossa saapuneet nuoret, jotka joutuivat kohtaamaan todellisuuden. Kun pyhä kolminaisuus ei toteutunut, niin rähinähän siitä syntyi.

Luonnollisesti listassa esiintyivät maahanmuuttajat. On kumma, kun heistä pieni osa oppii kielen nopeasti, kulttuurieroista huolimatta sopeutuminen yhteiskuntaan on joustavaa, koulunkäynti sujuu, työllistyvät ja osallistuvat erilaisiin toimiin. Suuri osa gettoutuu kielitaidottomina, sopeutumattomina, peruskoulu läpäisty säälivitosin ja työttöminä. Tämä suuri osa ei tunne totuutta.

Köyhät ynnä työttömät ja niitähän meillä on paljon. Mitäpä, jos tekisitte luokkaretken todellisiin roistojen kohteisiin. Kun ihminen joutuu työttömäksi tai talous notkahtaa sairauden vuoksi, on rahat vähissä. Kun rahaa tulee, niin ensimmäisenä miettii, ketä velkojaa lepyttää. Perusasiat eli sähkö, vesi ja terveydenhuolto on ensisijaisia, mutta ne ovat ottaneet käyttöönsä kovemmat aseet. Jos lasku oli myöhässä, niin tuli huomautuslaskusta pieni maksu. Nyt perintätoimistot kiskovat valtavia summia pienestäkin viivästyksestä ja köyhyysloukku puristuu yhä kireämmälle.

Mitä hyötyä oli tuosta vandalismista? Pienyrittäjien omaisuutta turmeltiin, tavallisen duunarin omaisuutta turmeltiin, jne. Tarkoitushakuisesti rikottiin tai sotkettiin. Nyt heidän köyhyys lisääntyy, sillä vakuutuksista katetaan kulut, kun tekijöitä ei todennäköisesti saada vastuuseen. Sitä myöten vakuutusmaksut taas kohoavat ja siitä maksaa tavallinen kansa.

Yöllä kuuntelin asiakkaiden mielipiteitä roskajoukon touhuista ja ideologiasta. Sitä ei ymmärtänyt vajaatyöllistetty rakennusmies, ei pikkujoulua ja samalla työpaikan hautajaisia viettänyt IT-ammattilainen, ei opiskelija käytännön ammattiin, ei työtön metallimies. Ilmeisesti luokkaretkeläisten totuuden tietävä opiskelija on humanistisen-, median-, taiteen- tai filosofian opiskelija. Tietäjä on varmaan samaa tasoa kuin tuo filosofian tohtori, joka arvonsa sai väittelemällä tohtorinhattunsa aiheella; Suomessa syntyneiden hevosten nimistö.

Hauskimmin asiasta lausui kansalainen, joka totesi, että heidän mielestään pitäisi hiirestä ilmoittaa eläinsuojeluun, kun hiirulainen yrittää lämpöisiin sisätiloihin ja hiirulle pitää saada lämmin pesä ja kotiruokaa.

Tahallisuudella ja tarkoituksella alkoi roskajoukko turmella yksityistä ja julkista omaisuutta. He kuitenkin hyötyvät lakiemme löyhyydestä ja tarkoin ovat sen lukeneet ja kaivaneet esiin sen porsaanreiät. Yöllä kuuntelin radio-ohjelmaa, jossa haastateltavana oli henkilö, joka toimii viron kielen tulkkina ja asiakaskunnasta 95 % on tulkkausta  tarvitsevia rikostutkintaan liittyviä. Hän haastattelussa sanoi hienosti: "Syynä on Suomen lainsäädännön löyhyys. Virossa yhdestä ryöstöstä saa kolme vuotta vankeutta. Suomessa voi ryöstellä useita kertoja tehdä vielä muutaman näpistyksen, ennen kuin joutuu lain eteen.". Täten ollen turmelijat eivät saa kuin nuo varattoman kuudenkympin sakot, vaikka aiheuttivat satojen tuhansien edestä vahinkoa.

Sankarihaudoilla luokkaretkeläiset heittelivät elintarvikkeita kynttilöitä sytyttäneiden niskaan.

Minua huvitti suunnattomasti luokkaretkeläisten valkoinen banderolli, jonka teema oli otettu pelistä Kivi, Paperi ja Sakset. Minä olisin halunnut olla jokerikortti eli Kaatosade. Jatkopyykkinä sitten pestään se, että poliisi taas (runsain verorahoin) esti lain oikeuttamaa mielenosoittamista ja käytti tarpeetonta väkivaltaa.

Minulta ei luokkaretkeläisille, sen paremmin kuin viimevuotisille kiakkovieraille heru sympatiaa, joten Orava Kurrella on asiaa ja näkemys.



Sitten juhlaan, jota nuo lapsukaiset eivät ole ymmärtäneet. Heille itsenäisyys on aina auki oleva sossun taikaseinä. Takapajuisena poppoona eivät ymmärrä vapauden merkitystä ja haihattelevat loistavaa, vaurasta tulevaisuutta. Juhlassa pääosan saivat veteraanit, jotka teille luokkaretkeläisille rakensivat tämän maan. Kiitos suuri sinulle, rouva, joka linnan juhliin tulit Lotan juhlapuvussa. Oi ihanuutta ja minä ja asiakkaat oli myyty. 101-vuotias veteraani, joka fanitti kympillä Jenniä ja ei periksi antanut, vaan punaisella rollolla kotona kulki ja nyt juhlassa vain kepin kanssa. Pyörätuoli saa siis odottaa istujaa.

Nyt minä fanitan Hannesta, joka oli kuin äijä vainaa (äitini isä) ja sotaveteraani ja samanlainen pilke silmäkulmassaan. Kuinka moni luokkaretkeläisistä selviäsi jos sähköt katkeavat ja netti lakkaa toimimasta? Hannes selviää ja minä hänen sukupolvensa opeilla.


Ensivuonna saamme uudet mellakat, joihin on jo Ruotsissa totuttu. Älkää siis ihmettele kuva valintaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti