Aiheittain

lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 kahdeskymmenes luukku

Tonttulan väki oli jo varhain aamulla saapuneet koululle, sillä tänään oli kaikki lahjat oltava pakattuina. Lahjakääröt kuljetuslaatikoineen pitää saada ilta kuuteen mennessä kuljetusvalmiuteen.
Tällöin saapuisivat naapurikunnan, Ahkiolan tontut kuljettamaan lahjat Korvatunturin varastoon, josta ne aattona lähtevät matkaan ympäri maailman.

Työ sujui ripeästi vaikka uusia lahjoja saapui pakattavaksi, liki jatkuvalla syötöllä. Koulun rehtori Agricola kuulutti radion välityksellä, että ruokasalissa on ateriatarjoilu. Ryhmät A ja C ruokailevat klo 12 alkaen, ryhmät B ja E klo 12.30 alkaen ja ryhmät D ja F klo 13 alkaen. Kuljetusryhmät voivat aterioida, kuljetusten sallimissa rajoissa. Kahvitarjoilu on klo 15-16. Muistakaa, että paketointi ja kuljetustiloihin ei viedä aterioita.

Vuoroin kävivät tontut syömässä, joten paketointitalkoot jatkuivat keskeytyksettä. Samoin kävi kahvitarjoilun.

Iltapäivällä huomasi yksi kuljetustonttu, että nyt ei ole kaikki niin kuin pitää. Hän kutsui rehtorin paikalle. Ahkiolan Kuljetuksen johtaja Tonttu Vauhtisuksi oli vihainen, miten tämä on mahdollista, messusi hän. Samassa kuljetuslaatikossa, päällimmäisenä oli nimittäin paketit Lisalle Berniin ja Lisalle Bergeniin.

Kuka on moisen huolimattomuuden takana, meuhkasi Tonttu Vauhtisuksi. Rehtori Agricola rauhoitteli kuljetuksen johtajaa ja alkoi selvittää tapahtunutta. Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu olivat myös paikalla, sillä he olivat tuomassa juuri suurta ja painavaa lahjaa kuljetuslaatikkoon. Nyt huomasi Tonttu Kotitonttu syyn sekaannukseen.

Hei, syy on tuossa; hihkaisi Tonttu Kotitonttu ja osoitti kuljetuslaatikon osoitetarraa. Tarra oli oudosti kiinni ja kuljetuksen johtaja ryhtyi tarkastelemaan sitä. Havaittiin, että siirrettäessä laatikoita oli Sveitsin tarran päälle siirtynyt Norjan tarra, joka löytyi paikaltaan, ilman tarraa.
Kuljetuksen johtaja pahoitteli sanojaan, mutta sanoi sitten alaisilleen, että tarkastavat kaikkien laatikoiden tarrojen pysyvyyden.

Ruokasaliin vietiin molemmat laatikot ja pöydille tyhjennettiin niiden sisältö ja alkoi uudelleen lajittelu, joka saatiin tehtyä juuri ennen määräaikaa. Työ ei ollut helppo, sillä kuljetuslaatikot ovat isoja, pyörällisiä vaunuja.


Kun Norjan ja Sveitsin laatikot vielä saatiin kyytiin ja lastiruuman ovet suljettiin, huokasivat kaikki helpotuksesta. Nopeasti tonttujoukko keräsi paperit, pakettikortit ja nauhat talteen. Kotimatkalla sanoi Tonttu Tohvelo Tonttu Kotitontulle, miten olisi, kelpaisiko sauna tämän päivän päätteeksi. Kyllä kiitos, vastasi Tonttu Kotitonttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti