Aiheittain

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014 yhdeksäs luukku

Tänään soisin kaiken sujuvan hyvin, tuumasi Tonttu Tohvelo, aamupuuroaan lusikoidessa. Eilen oli jo hän kassiin kaikki tykötarpeet laittanut ja kun oli puurokipponsa pessyt, valmistautui lähtöön.

Ystävänsä ja naapurinsa Tonttu Kotitontun kanssa lähtivät kohti koulua sivakoimaan. Matkalla pohtivat eilistä ja olivat tyytyväisiä, että asioihin selvyys saatiin. Taidanpa erikoistua junatontuksi ja kysyä Tonttu Höyry Kiskonpätkältä koulutuksesta, sanoi Tonttu Tohvelo.

Koululla oli jo paljon väkeä ja pöytien siirto varastosta juhlasaliin alkanut. Sivakat seinää vasten ja työntouhuun, totesi Tonttu Kotitonttu. Rehtori Agricola ja emäntä Tonttu Manteli muistivat Tonttu Tohvelon idean piparitalkoissa, joten yksi suuri pöytä vietiin keittiön puolelle.

Keittiössä emäntä Tonttu Mantelin johdolla ruskistettiin jauhelihaa, siivottiin kalaa, keitettiin riisiä ja kananmunia pasteijoita varten sekä soseutettiin luumuja torttuja varten. Eilisaamuna, ennen kunnanjohtajan palopuhetta, olivat koulun keittiön henkilökunta ja apuväki tehneet taikinat valmiiksi.

Tontturouvat Jäkälä, Tunturipuro, Mitta ja Kaarna toivat jauhot ja taikinat juhlasaliin. Paikalle saapuneet alkoivat kaulia taikinaa ja tehdä ruutuja. Ruudunteko oli tonttulasten mieleen, sillä taikinapyörää saivat hekin turvallisesti käyttää. Tonttulapset Juuso Jäkälä ja ystävänsä Kalle Kaarna huristivat taikinapyörällä pitkin kaulittua taikinaa ristiin rastiin, mutta tähän huviin puuttuivat lasten äidit ja Tontturouva Kaarna sanoi, eihän tuolla tavalla tästä tule koskaan valmista, kun ensimmäistäkään neliötä synny. Nyt rauhoittukaa ja toimeen ryhtykää, muussa tapauksessa koti kutsuu.

Häpeissään pojat olivat ja anteiksi pyysivät äideiltään. Nyt alkoi syntyä poikienkin toimesta siistejä ja tasaisia neliöitä. Rehtori Agricola ja matematiikan opettaja Tonttu Kuusikulma kehuivat poikien tasasivuisia neliöitä. Kun taikinat oli kaulittu ja neliöitä vino pino, niin Tontturouvat Jäkälä, Tunturipuro, Mitta ja Kaarna toivat pöytään luumusoseen ja useita kulhoja pasteijan täytettä, jotka olivat huolellisesti jäähdytetty.

Tässä kohtaa saliin saapui Parkettikosmetologi Tonttu Suopayritti ja ilmoitti; Nyt kaikki ulos hetkiseksi happea haukkaamaan, niin me imuroimme jauhot varisseet pois lattialta. Tonttujoukko ripeästi poistui imuriarmeijan edestä ja pian olivat lattiat taas siivot ja turvaisat.

Nyt alkoi torttujen ja pasteijoiden teko ja pian täyttyi pelti jos toinenkin. Tonttukaverukset Tohvelo ja Kotitonttu kantoivat pellit keittiön puolelle paistettaviksi ja valmiit, jäähtynet leivonnaiset saliin pakkauspöydälle. Emäntä Tonttu Manteli kiitteli Tonttu Tohveloa idesta, että yksi pöytä keittiössä on kuumille pelleille.

Lopulta olivat leivonnaiset valmiita ja pakattuna kylmävarastoon vietäväksi. Toki talkoolaisille maistiaiset sallittiin ja emäntä Tonttu Manteli tarjoili kahvia, teetä, mehua ja maitoa palan painikkeeksi.


Paikat yhdessä siistittiin ja kotimatkalle lähtivät talkoolaiset. Hienosti kaikki meni, totesi Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu purskahti nauruun ja sanoi, muistat kai kun mekin taikinapyörällä huristettiin pitkin taikinaa. Makeat naurut saivat muistosta tuosta kaverukset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti