Aiheittain

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 2018 Kahdestoista luukku

Tonttu Tohvelo söi juuri aamupalaa, kun puhelin soi ja ihmetteli kovin aikaista soittoaikaa. "Tonttu Tohvelo": hän sanoi luuriin. Luurin toisessa päässä oli Tonttu Agricola, joka pyysi Tonttu Tohveloa saapumaan koulun kansliaan kello kymmenen. Näin Tonttu Agricola oli tehnyt jo monelle ja kello tuntui käyvän yhä hitaammin.

Tonttu Tohvelo ensin hämmästeli pyyntöä, mutta muisti sitten, että rehtori Agricola oli saanut kirjeen ja kurtistanut kulmiaan huolestuneena. Siihen kirjeeseen tämä varmasti liittyi, tuumi Tonttu Tohvelo. Rehtorin kansliassa oli tunkua kello kymmenen. Paikalla oli Tonttu Tohvelon lisäksi Tonttu Kotitonttu, Tonttu Ikirouta, Tonttu Tuikitärkeä, Tonttu Manteli, Millisentti Mitta, Tontturouvat Mitta ja Tunturipuro sekä TES:n Matias Maalakka.

Tonttu Agricola toivotti kaikki tervetulleeksi ja kertoi, että Korvatunturilta on ohjattu heille tehtävä, joka on varsin kinkkinen ja hyvin yleinen monessa kolkassa Suomea. Tonttu Agricola laittoi kirjeen kiertämään.
Tonttu Ikirouta sanoi, että huomaa, että kirjoittaja on kansakoulun käynyt, sillä teksti on selkeää, mutta huoli on vakava. Millisentti Mitta taas raivostui vanhusten kohtelusta ja äitinsä Tontturouva Mitta joutui hieman tytärtään toppuuttelemaan. Kunnanjohtaja Tuikitärkeä piti kolleegaansa törkeänä huijarina ja Tonttu Ikirouta, joutui taasen muistuttamaan Tonttu Tuikitärkeää, isoisänsä Valtteri Tuikitärkeän opeista. Tonttu Manteli julisti kunnanjohtajan rosvoksi, joka ei ymmärrä keittiöstä mitään ja sanoi: "Voin hyvin kertoa, paljoko maksoi uusi, sepän tekemä pata keittiöön." Nyt joutui Tontturouva Tunturipuro rauhoitelemaan emäntää.

Rehtori Agricola huokasi syvään ja arveli, ettei ratkaisua löydy, sillä kirje jo aiheutti kovasti epäsopua. TES:n Matias Maalakka nosti kätensä ja pyysi puheenvuoroa ja sen myös sai, sillä Tonttu Ikirouta komensi väen hiljaiseksi.

Miten tässä käy ja mitä on asiaa Matias Maalakalla? Se selviää, kun aukeaa kolmastoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti