Aiheittain

tiistai 4. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 2018 Neljäs luukku

Juna oli puksutellut Savonlinnaan, josta nousi kyytiin vanha tuttu, Leka Muurikivi yhdessä Kerimäen kirkontottu Tonttu Kalkin kanssa, joka ihasteli vaunujen puhtautta, sillä hänelle kirkon puhtaus oli kaikki kaikessa ja erityisesti ehtoollismaljojen kirkkaus. Matkaa jatkettiin heti eteenpäin ja matka jatkui kohti Lappeenrantaa.

Tonttulassa oli väki herännyt varhain, sillä työtä oli vielä paljon ja moni toive toteutumatta. Tonttuisi Juho Jäkälä tallusti puusepän verstaalle Kalle Kuusikulman kanssa, jolla koulun päättymisestä oli puolitoista vuotta ja puusepän työt kiinnostivat kovin nuorta tonttua. Puusepän verstaalla oli jo vanha hienopuuseppa Tonttu Kutterinpuru, joka jakoi tehtäviä paikalla olleille tontuille. Tonttu Kutterinpuru valvoi Kalle Kuusikulman työtä ja syksyn aikana hän oli opetellut sorvaamaan pieniä töitä. Nyt olivat työn alla seitsenhaarainen pöytäkynttelikkö ja Kalle oli tehnyt vasta yhden sellaisen ja Tonttu Kutterinpuru oli todennut, että voit viedä sen kotiisi, mutta lahjaksi tuosta ei vielä ole.

Kalle ryhtyi nyt tarkasti tutkimaan puuaihioita ja sorvaamaan pystypilaria. Toisella sorvilla työskenteli Juho Jäkälä, joka oli tehnyt jo vuosia puusepäntöitä ja toivoi joskus pääsevänsä mestarisarjaan, kuten Tonttu Kutterinpuru. Keskittyneesti hän valitsi puiset aiheet ja ryhtyi sorvaamaan kauniita ja siroja pilareita. Ne oli tarkoitus tulla portiin, sillä eräs lapsukainen oli toivonut porttia portaisiin, ettei perheen pikkukoira putoa niihin. Tonttujen erikoisselvitysosasto eli tutummin TES oli käynyt katsomassa kodin yleisilmettä ja porttia rakennettiin kotiin sopivaksi kaikin puolin.

Ketä tulee kyytiin huomenna ja kuinka Tonttulassa sujuu? Se selviää, kun aukenee viides luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti