Aiheittain

tiistai 25. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 2018 Viimeinen luukku

Tonttu Tohvelo oli tullut kotiin kolmelta aamuyöllä ja yhdessä Tonttu Kotitontun kanssa päättivät lämmittää saunan. Saunan lauteilla he muistelivat lahjojen jakoa ja lasten iloisia hihkauksia, kun toivottu lahja kuoriutui paketista. Tonttu Kotitonttu kertoi myös, että joitakin lapsia oli hieman pelottanut, mutta kyllä pienestä kehoituksesta lauloivat ja olivat iloisia lahjoistaan. Tonttu Tohvelosta oli hienoa viedä lahja perheeseen, jolla lahjoihin ei varaa ollut. "Mitä muuten oli siinä viimehetken paketissa?": kysyi Tonttu Kotitonttu. "Siellä oli kirja kunnajohtajan ohjeista.": vastasi Tonttu Tohvelo. Saunan päätteeksi hieman iltapalaa ja nukkumaan.

Kunnan vanhukset olivat saaneet kunnon joulupuuron ja sekahedelmäkeiton, joka oli maistunut niin vanhuksille, heidän hoitajilleen, päiväkodin lapsille ja tarhan tädeille. Tonttu Tohvelo oli itse vienyt lahjat vanhuksille ja paljon oli puhetta ruuasta ja kuinka hyvää se oli. Tonttu Tohvelo oli myös antanut lahjan Ruusa Orvokille, joka ilahtui hienosta yrttikokoelmasta ja kertoi sen käyttävänsä tässä keittiössä.

Kunnanjohtajan perheessä oli hulinaa, sillä puolitoistavuotiaat kaksospojat piti siitä huolen. Jouluateria oli syöty ja viimein kolkutettiin ovella. Tonttu Tohvelo antoi kaikille lahjan ja kunnanjohtaja katsoi lahjaansa hämmästyneenä. Se oli kirja, jonka suomentaja oli tuntematon Valtteri Tuikitärkeä ja sen nimenä oli Hywia ohjeita cunnanisälle ja wacawia waroitucsia. Kunnanjohtaja epäili lukutaitoaan, sillä hän joutui tavamaan kirjan nimen. Teksti kuitenkin oli ihan nykysuomea ja osottautui mielenkiintoiseksi ohjekokonaisuudeksi. Vaimolleen kunnanjohtaja sanoi: "Tämä on arvokas lahja ja tämän avulla voi välttää sudenkuopat tehtävissäni." Kunnanjohtajan vaimo oli samaa mieltä.

2 kommenttia:

  1. Kaikki päättyi lopultakin hyvin:
    kunnanjohtaja ei ollutkaan mikään sipiläsoini tai muukaan puliveivari eikä ketään tarvinnut rankaista armottoman ankarasti!

    Iloisia oomme me kaikki!

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Qroquius Kad!

    Nuori ja kokematon vain, joten helposti johdateltava. Ohjeet tulivat tarpeeseen.

    VastaaPoista