Aiheittain

torstai 13. joulukuuta 2018

Joulukalenteri 2018 Kolmastoista luukku

Tonttu Tohvelo söi aamupalaa ja mietti, miten ratkaista visainen ongelma, sillä Tonttu Agricola oli antanut kokouksen päätteeksi tehtäväksi miettiä miten voisimme auttaa. Tonttu Tohvelo mietti, että Tonttu Mantelin avulla voitaisiin saada puuro saataisiin keitettyä, jos siellä on keittokattilassa sähköt tallella.

Kymmeneltä jälleen kokoontuivat Tonttu Tohvelon, Tonttu Kotitonttu, Tonttu Ikirouta, Tonttu Tuikitärkeä, Tonttu Manteli, Millisentti Mitta, Tontturouvat Mitta ja Tunturipuro sekä TES:n Matias Maalakka rehtori Agricolan kansliaan. Millisentti Mitta ja Tonttu Manteli olivat ajatelleet hyvin samoilla tavoilla Tonttu Tohvelon kanssa, mutta rehtori Agricola muistutti tonttujen säännöstä eli tahallaan menty ihmisten ilmoille näyttäytymään vain työ oli salaisempaa.

Matias Maalakka kertoi, että Ruusa Orvokki oli hyvin tunnollinen emäntä ja keitti kiilsi puhtauttaan. Tonttu Manteli huudahti: "Niinhan sen pitääkin kiiltää." Tonttu Agricola pyysi hiljaisuutta ja Matias jatkoi. Keittiössä ei ole ruuan muruakaan ja keittoastioissa on sähköt paikoillaan, mutta kytkimestä kytketty pois. Keittiö on täysin varusteltu, joten sulkemispäätös on outo.

Tonttu Tuikitärkeä esitti kirjettä kunnanjohtajalle, jossa tuotaisiin todelliset kustannukset lähiruuasta ja kaukaa kuskatusta ruuasta. "Ja onhan vielä tärkeää, että ruoka vanhuksille maistuu, niin pysyvät paremmassa vireessä.": lausui Tonttu Tuikitärkeä lopuksi. Rehtori Agricola päätti, että tässä vaiheessa olisi ehkä parasta, että Matias Maalakka ja Tonttu Tuikitärkeä sekä Tonttu Ikirouta menevät kunnantalolle hieman tutkimaan taustoja. Yhteyttä pidetään päivittäin ja muut tontut voivat palata pajoilleen.

Mitä paljastuu tutkimuksessa? Se selviää, kun aukeaa neljästoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti