Aiheittain

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Älä aja päälle 2016

Taasen ovat kyltit ilmestyneet katukuvaan, sillä koulut alkavat jälleen. Pienten eka- ja tokaluokkalaisten lisäksi liikenteeseen pölähtävät ne isommat. Ensiksi mainitulla ryhmällä on yleensä säännöt vielä hallussa, mutta seuraavalla ne ovat jo pahasti hukassa.

Usein mietin, että miksi kampanja on nimetty noin. Aika harvassa on tapaukset, jossa päälle on ajettu, niistä toki uutisoidaan herkemmin. Luvattoman usein auton ja kevyen liikenteen onnettomuuden takaa löytyy kevyen liikenteen tekemät virheet. Syylliseksi kuitenkin julistetaan autonkuljettaja.

Viime syksynä osalleni tuli tapahtuma suojatiellä, joka jätti todella pahan maun suuhun. Jalankulkijoiden valot vaihtuivat punaisiksi ja meille autoilijoille vihreiksi. Nuori nainen laahusti päin punaisia, kännykkään tuijottaen. Viereinen auto tööttäsi tyttöselle ja ilmeisesti hän luuli, että minä tööttäsin. Hän kääntyi ja potkaisi puskuriin. Tämän jälkeen hän jatkoi laahustamistaan. Menikö mielestäsi oikein?

Autoilijaa sakotetaan, kun yhdistää autoilun ja kännykän. Kevyt liikenne saa toilailla ihan vapaasti kännykän kanssa ja onkin tyypillistä, että heikäläisillä on kuulokkeet korvilla ja silmät kännykässä. Liikenteen havainnointi on luonnollisesti heikkoa. Toivottavasti muistatte tuon muutama vuosi sitten tapahtuneen onnettomuuden, jossa koulumatkalla ollut poika menetti henkensä. Kova vauhti ja musiikki korvilla ja täysillä. Hän ei kuullut junan antamaa merkkiääntä, joten seuraukset olivat kohtalokkaat.

Nyt sitten uutisoitiin meilläkin Pokemon onnettomuus. Tällä kertaa puska-aidan takaa pyöräilivät vauhdilla pari poikaa, jotka peliä pelasivat. Pyörätiellä polkenut aikuinen onnistui väistämään toista, mutta toiseen törmäsi. Ostokset, vaatteet, pyörä ja puhelin vaurioituivat. Koska tulee ensimmäinen Pokemon vainaja myös meillä.

Hyvät vanhemmat, myös niiden isompien oppilaiden vanhemmat, ottakaa puheeksi kännykän käyttö liikenteessä. Se on ihan sama millä liikut, mutta liike ja kännykkä on huono yhdistelmä. Aistit pitää varata turvalliseen kulkemiseen. Sitten se punainen ukko siellä liikennevaloissa tarkoittaa oikeasti sitä, että nyt ei ole sinun vuorosi.

Valitettavasti kaikki autoilijat eivät kunnostaudu suojatiekäyttäytymisessä. Päivänä muutamana, lähdin kävellen lähikaupalleni. Pysähdyin suojatien reunaan ja katselin molempiin suuntiin, sillä se minulle on ammoin opetettu. Yhdeksän autoa ohitti suojatien pysähtymättä ja minä odotin kiltisti vuoroani, sillä liika kiire pilaa kaiken. Kymmenes suojatietä lähestynyt oli moottoripyöräilijä (tosi iso pyörä) ja hän hiljensi ja osoitti, että voin ylittää tien. Suuri kiitos hänelle. Tosin suojatien viivat ovat kuluneet pois jo vuosia sitten, joten harva tajuaa sen siinä olevan ja tiedämme hyvin, että harva katsoo liikennettä horisonttaalisesti, joten ne korkealla olevat merkit jäävät helposti havaitsematta. Onhan maailmalla jo rakennettu suojatien valot maahan, jotta kännykkäsukupolvi ne huomaisi, sillä niska on jo pahasti alaspäin taipunut, muistuttaen vanhusta, joka makaa rollaattorinsa päällä.

Ryhtiä liikenteeseen! Se on ihan sama, millä liikut, mutta tee se turvalliseksi itsellesi ja muille. Kevyen liikenteen osalta voin taas kerran todeta, että tieliikenteessä Daavid ei ikinä voita Goljattia, joten ruumishuoneella ei tarvitse hävetä omaa hölmöyttään eikä siellä voi todeta "Ähäkutti olin oikeassa", sillä se on liian myöhäistä.

5 kommenttia:

  1. Herää kysymys, että missä tuon pyörällään poikiin törmänneen naisen puhelin oli? Jos ja kun se lensi katuun särkyen. Jos oli kädessä, niin miksi? Jahtasiko hänkin pokeja kenties? Vai seurasiko navigaattoria, että mistä mä pääsen kotiin? Tyhmiä kysymyksiä, mutta kysyn kuitenkin.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tervehdys Huru-ukko!

    Mielestäni tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassakaan. Nykyään fonit ovat melko isokokoisia ja niiden kotelossa on paikat korteille, joten ihmiset pitävät niitä helposti saatavilla olevana. Tästä syystä olen itse oppinut katsomaan jokaisen kyydin jälkeen penkit ja mahdollisimman tiuhaan myös lattiat, sillä foni putoaa herkästi. Useamman kerran vuoron aikana on joutunut sanomaan, että ota puhelimes mukaan. Asiakas ei itse edes ole huomannut katoamista.

    Toki on mahdollista, että kädessä on ollut. Luoja yksin tietää

    VastaaPoista
  3. Tere Krypta. Juu mistä näitä tietää missä kukakin puhelintaan säilöö, itselläni se on vyökotelossa ja "luutuutti" korvalla, usein jopa kotona kompuutterilla ollessa. Kas kun se on kätevämpää vastailla ilman, että tarvii pitää luuria kädessä. Ja ajaessa ehdoton ei ei ajaessa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  4. Sellainen lisäys vielä, olen harkinnut vakavasti kameran hankkimista liikenteen kuvaamista varten. Siinä kuski on melkoisen yksin, kun puskasta pölähtää ihan mikä vaan sun eteen etkä kerkii mitään tekeen, olisi ainakin jotain kättä pitempää näyttää miten tilanne kehittyi ennen kuin kolahti. Ja polliisit pitäisi opettaa ja ohjeistaa tutkimaan osapuolten kännykät heti ensimmäiseksi, että onko oltu veiskuupissa vai mesoamassa.
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Tervehdys Huru-ukko!

    Kyllä olen kanssasi samaa mieltä tuon kamerahomaan kanssa. Kotipihallani olisi myös syytä olla riistakamera tai muu vastaava. tieliikennelaki on hölmö, sillä se katsoo asiaa aina heikoimman puolesta, vaikka heikompi olisi törttöillyt vaikka mitä. Valvonta liikenteessä on suunnattu ainoastaan autoilijaan, mutta kevyen liikenteen valvonta on ollut jo vuosia hukan teillä, joten....

    VastaaPoista