Aiheittain

maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 Kahdestoista luukku








Edellisenä iltana oli tullut tieto, että viikonlopun vaativan urakoinnin päätteeksi maanantai olisi yleinen vapaapäivä. Ehkä mestaritontut olivat sitä mieltä, että noin järkyttävä tilanne voisi aiheuttaa hutilointia verstaissa. Tonttu Tohvelo, syötyään aamupalan, ryhtyi joulukorttien tekoon. Hän oli huono piirtäjä, mutta eihän joulukortin piirretty tarvitse olla.
Pöydän ääressä oli punaista ja keltaista kartonkia sekä kontaktimuovia, askarteluveitsi ja tussi. Tämän vuotiseen korttiin oli Tonttu Tohvelo saanut idean ikkunaan laitettavista tonttufikuureista. Hän oli lapsena tehnyt äitinsä ja tätinsä kanssa isoja tonttufikuureja ja ne päällystettiin kontaktimuovilla. Tästä oli pari hyötyä eli sinitarra tai teippi ei tahrinut tai repinyt niitä ja sitten sai lyhtyihin valon, kun pienet palaset sai pysymään paikoillaan.

Ensin Tonttu Tohvelo piirsi mallin mukaan hieman vaille kaksitoista senttimetriä korkeita tonttufikuureja ja sitten hän leikkasi ne piirrosviivaa myöten. Ohutteräisellä askarteluveitsellä leikkasi lyhdyn aukot ja kun aukot olivat valmiit, niin hän asetti lyhdyn alle keltaisen pahvin ja veitsellä leikkasi sopivan kokoiset palaset lyhdyn aukkoihin. Tonttufikuuri kontaktimuovin päälle ja pinseteillä asetteli keltaiset palaset lyhdyn aukkoihin. Joulutervehdyksen kirjoitti kauniilla käsialallaan. Sitten huolellisesti toinen puoli muovista kiinni. Muovin hän leikkasi hieman kuvaa suuremmaksi. Näin päivä kului hyvin miellyttävästi.

Siinä askarrellessaan Tonttu Tohvelo myös mietti Murria ja Miisua. Tonttulassa kun eläimet saivat mennä ja tulla vapaasti, joten koirien omistajat olivat päättäneet, että jatkossakin vapaana saavat olla, mutta luut molempien kuppiin ja samaan aikaan. Oli myös alustavasti puhetta, että ensi kesänä tehdään betonisia soihtupidikkeitä, mutta tämä oli vasta alustavaa puhetta.
 
Ei näistä hassumpia tullut; tuumasi Tonttu Tohvelo ja ryhtyi kirjoittamaan osoitteita kirjekuoriin ja liimailemaan postimerkkejä.

Mitä tapahtuu huomenna? Se selviää, kun kolmastoista luukku aukeaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti