Aiheittain

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Joulukalenteri 2016 Neljästoista luukku

Tonttu Tohvelo oli viettänyt huonosti nukutun yön, sillä koipea särki kovin eikä asentoa tuntunut löytyvän millään. Keppeinensä linkutti keittiöön, mutta samalla ulko-ovi kolahti ja sisään astui Tonttu Kotitonttu, sillä kaverukset omasivat toistensa vara-avaimen.

Millainen vointi on; kysyi Tonttu Kotitonttu. Särkyinen on koipi poloinen ja siksi nukuin huonosti; selitti Tonttu Tohvelo. Ulko-ovella koputettiin ja Tonttu Kotitonttu avasi oven tulijoille. Millisentti Mitta suuntasi välittömästi keittiöön sen suuremmin asiasta tiedotamatta ja ryhtyi aamiaisen valmistamiseen. Toinen tulija oli Tonttu Sammalrikko, joka oli Tonttulan terveydenhoitaja. Vointi kuulumiset vaihdettiin uudelleen.

Millisentti Mitta kattoi pöydän kaikille ja he istuivat nauttimaan aamiaista. Tonttu Tohvelo istui pöydässä hieman poikittain, sillä koipi oli rahille asetettava. Tonttu Sammalrikko ojensi pillerirasian ja kertoi valmistaneensa kipulääkettä pajunkuoresta,inkivääristä ja humalasta. Yksi pilleri kolmesti päivässä ja mieluummin aterian jälkeen. Lisäksi hän antoi voidepurkin ja kertoi sen sisältävän kanervaa, kamferia ja katajaa. Sitä hiero kipeään nilkkaasi; hän sanoi ja jatkoi; Onneksi ei luita mennyt poikki, nyt vain lepuutat koipeasi pari päivää ja pidä kohoasennossa turvotuksen vähentämiseksi. Neljäntenä päivänä aloita varovaisesti varaamaan, kivun sallimissa rajoissa. Oho, onpa kello paljon, minun täytyy nyt rientää, mutta soita jos tulee ongelmia.

Tonttu Sammalrikon lähdettyä, kysyi Millasentti Mitta, että mitä oikein oli tapahtunut. Tonttu Tohvelo kertoi olleensa hiihtämässä ja tuossa rinteessä, koulun takana, oli tuuli puhaltanut lumen pois ja siihen tyssäsi lasku ja kaaduin. Onneksi Murri ja Miisu olivat tavallisella iltakierroksellaan ja huomasivat minut, Miisu jäi vierelleni, mutta Murri lähti apua noutamaan. Joonas Porosuksi tuli nopeasti ja jätti Murrin vierelleni kanssa. Joonas haki poron ja pulkan sekä Toomas Suopungin ja Tonttu Rohtoyrtin, joka tarkasti, että murtumia ei ollut, mutta paha venähdys koivessa.

Sitten minut autettiin pulkkaan ja sitten omaan petiin. Tohtori sitoi koiven ja Tonttu Kotitonttu haki minulle vastaanotolta nämä kepakot. Siinä poloinen tarina kokonaisuudessaan; huokasi Tonttu Tohvelo ja jatkoi; Kuinkas minä pääsen verstaalle huomenna? Älä huoli, vien sinut vesikelkalla; tuumasi Tonttu Kotitonttu ja jatkoi; Lääkkeesi aika vahva on, joten tyydy maalaamaan ne kauniit linnut, jotka veistelit koristeiksi. Millisentti Mitta totesi topakasti; Minä tulen sinulle tekemään ruuat tai muuten vielä poltat kotikolosi kun kepakoilla toikkaroit.

Miten sujuu yhteistyö? Se selviää kun aukeaa viidestoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti