Aiheittain

perjantai 2. joulukuuta 2016

Yle vs. pääministeri osa 1

Erilaiset mediat käyvät nyt läpi pääministerin lapsellista pillastumista, josta tuli lähinnä mieleen päiväkodin hiekkalaatikko, jossa lapset ilmoittavat vuoron perään kenen kanssa leikitään ja kenen ei. Soppaan sekoitettiin yleisradio ja siellä pidettiin oikein kriisikokous, jossa toimittajat totesivat, että sensuuri on yhä voimissaan eli suu suppuun tai kortistoon.

Mietin pääministeri Sipilän pillastumista. Jos kerran poliittiseen peliin lähtee, niin leikin kestäköön. Pääministeri Sipilän valinta on täysin vapaaehtoinen. Politiikkaan osallistuva henkilö on julkinen henkilö ja julkisen henkilön yhteydet, tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat suurennuslasin alla ja tämän pitäisi myös pääministeri Sipilän tietää. Huvittavaa oli seurata eduskunnan kyselytuntia, jota voisi pitää lähinnä pariskunnan välisenä nalkutuskilpailuna. Seuraavaksi pääministeri Sipilä luikkii takaovesta, kuin selkäänsä saanut rakkikoira.

No, sitten pääministeri Sipilä vetää herneet nenään Ylen toimittajien kirjoituksista ja ohjelmista. Sähköposteja lentää ja toimittaja ne onneksi julkaisi, sillä ne ovat melkoisen lapsellista uhoamista. Nyt sitten riemastuivat Ylen johtajat ja varoituksia sateli. Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen loihi lausuman: "Kysymys ei ollut vaientamisesta vaan korostetusta huolellisuudesta." Lienee aika veteen piirretyltä viivalta.

On se sitten kumma juttu nykyään, kun virallinen henkilö siirtyy eläkkeelle, niin tekstiä tulee ja ankaraa. Suora lainaus: "Ylen politiikan toimituksen entinen päällikkö Pekka Ervasti kommentoi torstaina Maaseudun Tulevaisuudelle, että Ylen johto on taipunut ennenkin Sipilän hallituksen painostukseen." Hänen mukaan juttuja on oikeasti hyllytetty, sensuroitu ja toimittajille on satanut varoituksia. Olen jo pitkään epäillyt, että media suodattaa uutiset muutaman seulan läpi ennen julkaisua. Tämä siksi, että ne tuntuvat kovin yksipuolisilta.

Ihmettelen suunattomasti, miten voi olla mahdollista se, että toimittajan työtä rajoitetaan. Toki on toimittajia ja toimittelijoita ja mielestäni nämä toimittelijat voisivat siirtyä ihan jonnekin muulle alalle, sillä tuppaavat kirjoitukset toistamaan samaa mantraa. Julkisen sanan neuvosto pitää sitten loppupeleissä huolen, että asia on kirjoitettu hyvän lehtimiestavan mukaisesti.

Katsotaan huomisen uutistarjonnan itkupotkuraivarit ja sitten jatketaan.

6 kommenttia:

  1. Itse mietin, olisivatko jonkun muun rahkeet kestäneet samanlaista pitkäkestoista mediaruoskintaa ja pilkkaa kuin Sipilän. En allekirjoita sitä, että pääministerin tulee kestää mitä vain. Ei tietenkään tarvitse, koska olisi suuri onnettomuus kansalle, jos sitä johtaisi kone.

    VastaaPoista
  2. "Pääministeri on painostanut YLE:ä koko hallituskautensa", sanot . Pidätkö lausetta faktana? Onko sinulla tästä mitään todistetta? Muuta kuin poispotkaistun Ervastin sana?

    Kenties vikaa on oikeasti mediassa, siis Ylessäkin ja ehkä ennen kaikkea siinä. Minä kiinnitin heti huomiota poikkeukselliseen mediaviestintään, joka alkoi jo vaaleista.

    Poliittinen oppositio sai valtaisasti mediatilaa, sitä haastateltiin asiantuntijana jo ennen hallituksen muodostamista Ylen uutisissa, saati hallitustyön alettua. Monta kertaa uutislähetyksissä oppositio sai enemmän uutisaikaa kuin itse hallituksen teko. Ajankohtaiskeskusteluissa oli useimmiten epätasainen kokoonpano, enemmistö poliittisen oppositon jäseniä, ja toimittaja heitä myötäilemässä.

    Kenties media, Yle etunenässä onkin oikeasti käyttänyt viestintävaltaa tavalla, joka on manipuloinut ja ohjannut asioita hallitusvastaisesti?

    VastaaPoista
  3. Tervehys Anonyymi!

    Sipilä ei ole oikea yrittäjä, vaikka niin väittää ja minäkin höperö uskoin hänen toimivan kuin kuin Kekkonen, joka laittoi aikanaan virkamieshallituksen. Poliittisen henkilön pitää pystyä setämään arvostelua, sillä hän itse on valinnut paikkansa. Pääministeri Sipilä on saanut kyllä lunta tupaa ja urakalla, mutta lapsellinen kiukuttelu ei ole sopivaa.

    VastaaPoista
  4. Tervedys Anonyymi 2!

    Kun puhutaan niin usein se on sana sanaa vasten. Itse myös mietin onko vakka vai kansi. Jotenkin aiheesta nyt tulee mielee eräs teatterinäytös, jossa todetaan:"Kuka kanat kusettaa" ja kumpi oli kana vai muan ensin, Nähtäväksi jää, mikä, kuka, koska, ken ja arvaatko mitä.

    VastaaPoista
  5. Ano2 on mielestäni enemmän oikeassa kuin blogisti noissa arvioissaan. Anteeksi vaan. Ja sen julkisen sanan neuvoston voi työntää syvälle sinne mihin ei aurinko paista. Se on vain toimittajien hyväveliverkosto, joka tuomitsee väärin ajatelleet. Ei ota edes tutkiakseen selviä väärinkäytöksiä ja virheellisiä uutisia, koska mä en haluu kuten nykyinen vihreä lankapj on monesti sanonut.
    Huru-ukko
    Kiitos ja anteeksi

    VastaaPoista
  6. Tervehys Huru-ukko!

    Kiitos kommentistasi ja älä pyydä anteeksi. Minä kirjoitan minun mielipiteitä ja niistä saa olla eri mieltä. Arvostan jokaista mielipidettä vaikka olisin eri mieltä ja se tuo minulle osin uusia ajatuksia tai sitten ei. En ole täydellinen ja kuten äite muori totesi: "Luoja varjelkoon minua täydellisiltä ihmisiltä.".

    Erilaiset mielipiteet kuitenkin luovat pohjaa vapaaseen keskusteluun ja hyvään väittelyyn eri näkökulmista.

    VastaaPoista