Aiheittain

lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017 Kahdeskymmeneskolmas luukku

Tonttu Tohvelo heräsi myöhään, sillä tänään hän aikoi vain laittaa kuusen jalkaan ja hakea koululta talkoissa tehdyt ruuat. Hän keitteli rauhassa ohrapuuron, keitti kahvin ja kattoi pöydän sekä haki Tonttulan Sanomat eteisen lattialta. Ohrapuuron päälle puolukkasoppaa ja nauttimaan. Lehdessä oli paljon asiaa Korvatunturilta ja muistutettiin puvun siisteydestä ja tallukkaiden kunnosta.

Tonttu Tohvelo muisti hyvin erään aattoaamun, kun erään tontun tallukkaassa oli takana reikä ja tallukkaan omistaja ei ollut sitä huomannut. Tonttumestari suorastaan kihisi kiukusta katsoessaan moista huolimattomuutta. Onneksi oli paikalla myös Tonttu Saappaanvarsi, jolla oli muutamat tallukkaat matkassa ja tuo poloinen sai uudet jalkoihinsa. Olihan tonttupolo ne tarkastanut ja harjannut, mutta hiiri oli ollut niistä turhan kiinnostunut.

Aamiaisen syötyään, Tonttu Tohvelo pukeutui ja haki kuusen saunalta, jossa se oli sulamassa. Eilisiltana oli hakenut kuusenjalan jo olohuoneeseen valmiiksi. Kiinnitys jalkaan ja koristelu. Tonttu Tohvelo piti erityisesti kuusesta, joka oli täydellinen kartio, mutta ei kovin suuri ja juuri sellaisen hän oli eilen löytänyt vanhalta paloaukiolta.

Hän laittoi kuuseen kynttilät ja koristeet. Hän pysähtyi katsomaan luomustaan ja huokaisi: "Nätti, mutta hieman harmillista, että isomummon pallosarjasta ei ole enää jäljellä kuin tuo yksi." Vanha pallo oli hyvin ohutta lasia ja vuosien saatossa on moni särkynyt. Tonttu Tohvelo laittoi ulkovaatteet päälle ja otti vajastaan potkukelkan ja suuren pärekorin ja suuntasi koululle.

Koululla oli paljon väkeä, jotka olivat tulleet hakemaan herkkuja. Tonttu Tohvelo meni ensin Tonttu Lohipyrstön pöytään, sillä jouluna pitää olla kalaa. Hän valitsi hieman suolasilakkaa, graavattu ahventa ja savustetun nieriän. Laatikot tietysti koriin sekä kinkkua ja pipareita, torttuja, pasteijoita, kaakkua ja karjalanpiirakoita. Korin uumeniin upposi niin sieniä kuin muitakin säilykkeitä. Iso pussi perunoita, kelta- ja punasipulia sekä rapeaa salaattia. Korin päälle vielä tilliä ja kattaus olisi viimeistelyä vaille valmis.

Minkälainen on Tonttu Tohvelon jouluateria ja syökö sen yksin? Se selviää, kun aukenee kahdeskymmenesneljäs luukku.

2 kommenttia:

  1. Hyvää ja rauhaisaa joulua myös sinulle ja koko perheellesi sekä hotelin respalle.

    VastaaPoista