Aiheittain

perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017 Kahdeskymmenestoinen luukku

Tonttu Tohvelo oli herännyt aikaisin ja nautti nyt rauhassa puuroaan. Tonttulan Sanomat kertoivat Korvatunturin valmisteluista, jotka olivat hyvällä mallilla. Pitkän matkan lentokoneet oli lastattu ja valmiina lähtemään varhain aattoaamuna. Tonttu Tohvelo oli ilahtunut, että hänen ja Tonttu Kotitontun idea oli saanut tulta alleen. Tonttulan sanomat nimittäin julkaisi ilmoituksen, jossa kerrottiin: "Kuusen haku matka alkaa rautatieasemalta kello 11. Metsäkulman tonttukylässä olemme 12. Kuusia on runsaasti, sillä Tonttu Varpu kertoi harvennushakkuun tarpeesta. Oppaana meille toimii Tonttu Havula. Tervetuloa matkaan." Allekirjoittajana oli Tonttu Agricola.

Tonttu Kotitonttu oli eilen siivonnut, kuten Tonttu Tohvelokin ja idea oli putkahtanut mattoja tomuttaessa. He olivat kertoneet ideasta rehtorille, joka oli innostunut ja tiesi, että tontturouvat haluavat tontut pois pyörimästä jaloista, kun on viimeisiä valmisteluja käynnissä ja lapsille olisi tämä myös ihan uusi tapahtuma.

Höyryveturi pidettiin lähtövalmiudessa aina, niin kuin sitä oli pidetty jo entisen kunnanjohtajan Valtteri Tuikitärkeän ajoista asti. Tulet oli viritelty jo ajoissa ja paljon oli tonttulapsia ja -isiä lähdössä matkalle mukaan. Junaan oli kytketty kolme matkavaunua ja suuri tavaravaunu. Matkavaunun yhdessä kulmassa oli pieni keittiö ja sen oli vallanut heti Millisentti Mitta sekä Anniina ja Aukustiina Manteli, sillä kun olivat saaneet retkestä kuulla, niin halusivat ehdottomasti pientä tarjoilua järjestää.

Rautatieasemalla kertyi runsaasti väkeä ja matkavaunut täyttyivät. Monelle pikkutontulle tämä retki oli täysin uusi elämys ja he olivat intoa täynnä ja lukemattomat kysymykset sinkoilivat ilmaan. Valtteri Vaara ja Simeon Sinivuori vastailivat tonttulasten lukemattomiin kysymyksiin, kuten junan ikä, nopeus, jne. Juna oli lähtenyt asemalta tasan yhdeltätoista ja taivalta oli ehditty tehdä vain viisi minuuttia, kun keittiösopesta tuli vaunut, joka tarjoili mehua ja pipareita. Tonttulapsista tämä oli aivan ihmeellistä ja niin Millisentti joutui selittäämään monta kiperää asiaa, mutta Metsäkulmassa kun oltiin tunnin kuluttua, niin kaikki olivat mehunsa ja pikkuleipänsä saaneet.

Metsäkulman asemalla oli vastassi sekä Tonttu Varpu että Tonttu Havula, jonka johdolla lähdettiin asemalta kävelemään harvennusalueelle. Tavaravaunusta oli tonttuisä ottaneet kirveitä ja sahoja, joten välineet olivat valmiina. Ilari Ikirouta, ikää viisi vuotta, oli innoissaan ja kysyi isältään Ilkalta, että millainen kuusi saadaan ottaa. Tonttu Havula hymyili ja sanoi: "Kuuset, jotka kaadetaan on merkitty punaisella nauhalla ja saatte itse valita, että minkälaisen otatte."

Ilari Ikirouta oli huomannut, että kotona oli kuusi seinän vierellä ja pysähtyi kiertelemään heti metsän laidassa ollutta kuusta ja sanoi isälleen: "Tämä on meille sopiva kolmiokuusi." Ilkka katsoi ja huomasi, että poika oli oikeassa. Kaunis tuuhea kuusi, mutta kasvanut pensaan varjossa, joten taimmainen oksisto oli hyvin lyhyttä. Ilari sanoi vielä: "Tässä on punainen nauha, saadaanko me tämä." Ilkka katsoi poikaansa ja sanoi: "Tahdotko sahata sen katki." Tottahan Ilari halusi ja sai sahattua kuusen katki, mitä nyt isä vähän avitti paksummassa kohdassa.

Pikku hiljaa tontut palasivat asemalle kuusta kantaen. Ilari katsoi kuusien määrää ja huudahti: "Isi, miten me löydetään meidän kolmiokuusi tuosta määrästä kuusia?" Tonttu Havula sanoi: "Ei hätää Ilari, kirjoitetaan nimi punaiseen nauhaan, niin asia on sillä selvä." Hän otti taskustaan paksun sinisen tussin ja kuusi kerrallaan merkittiin ja nostettiin tavaravaunuun.

Tonttujen ollessa kuusia noutamassa, niin sillä välin oli juna käännetty vanhalla kääntöpaikalla, joka oli kunnostettu. Millisentti, Anniina ja Aukustiina olivat myös valmistelleet paluumatkaa. Vaikka pakkasta ei ollut kuin kymmenen astetta, niin kylmissään kuusen noutajat olisi varmaan. He olivat tehneet lämpimiä voileipiä ja keittäneet kahvia ja teetä sekä pakanneet ne kahteen lämpövaunuun ja vieneet ne molempiin päihin matkustajavaunuja.

Juna lähti liikkeelle ja samaan aikaan alkoi tarjoilu. Ilari halusi kuuman juustovoileivän ja teetä sanoen: "Mistä te tiesitte, että tulee vähän vilu?" Millisentti hymyili ja sanoi, että sehän oli täysin arvattavissa ja jatkoi: "Eikös lämmin maistu mukavalle, kun on pihalla touhunnut." Ilari myönsi. Juna saapu kello neljä Tonttulan asemalle ja perheet ottivat omat kuusensa kantoon. Moni lapsi halusi kantaa itse kuusen, mutta painoa oli liikaa. Ilkka Ikirouta sanoi pojalleen: "Joskos autat hieman, niin minä otan tämän sahatun pään ja sinä ottaisit latvasta, niin ei maata laahaisi, sillä onhan tämä painava kuusi yksin raahata." Ilari otti mieluusti homman ja näin kuusi saatiin kotiin.

Millaisen kuusen valitsi Tonttu Tohvelo ja onko Korvatunturilla kaikki kunnossa aattoa varten? Se selviää kun aukenee kahdeskymmeneskomas luukku. Vain kaksi yötä jouluun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti