Aiheittain

maanantai 11. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017 Yhdestoista luukku

Tonttulassa oli kirje puhuttanut paljon ja arveltiin, että nyt on vakava ongelma, kun Tonttu Agricola palasi Korvatunturin kopterilla ja juoksujalkaa oli kiiruhtanut kansliaansa. Pian kylällä huomattiin, että Tonttu Pykälä on kiiruhtamassa koululle ja toisesta suunnasta Ilkka Ikirouta toi isäänsä Tonttu Ikiroutaa myös paikalle.

Tonttu Tohvelo sanoi: "Kyllä nyt on tosi kiysymyksessä." Tonttu Kotitonttu nyökkäsi ja lausui: "Niin on, mutta Tonttu Agricola on viisas ja aikaan saava." Rehtorin kansliassa oli Tonttu Agricola kertonut Tonttu Pykälälle ja Tonttu Ikiroudalle tilanteen ja sanoi: "Nyt on hyvät ideat tarpeen ja otan mielelläni esityksiä vastaan."

Puhelin soi ja soittajana oli Tonttu Hissukka, joka valaisi tilannetta. He olivat vieneet kirjeen Raunon postilaatikkoon, Joulupukin esityksestä ja hän oli sen lukenut. Kirjeessä kehotettiin Raunoa tiedustelemaan Marilta tilanteesta ja Raunon hienotunteisuus sai Marin kertomaan koko tarinan. Mika oli käyttäytynyt rauhallisesti, mutta hoitoon pitäisi mies kyllä saada, sillä paljastui, ettei käyttöä ole kestänyt kauaa eikä jatkuva. Kun ainetta ei ole otettu on Mika huolehtivainen isä ja puoliso. Lisäksi Mikalla on työpaikka ja työnsä on tehnyt hyvin.

Rehtorin kansliassa aukaisi suunsa ensimmäisenä Tonttu Ikirouta: "Yksikin kerta ja koukussa ollaan ja tukevasti. Tosin tuo uutinen oli siinä mielessä positiivinen, että muutoin on perusaasiat kunnossa" Tonttu Pykälä sanoi: "Tärkeintä olisi nyt saada heräteltyä Mika tajuamaan, että hän liikkuu vaarallisella polulla. Se, että on sekaisin ollut ja vaimoaan kohtaan huonostti käyttäytynyt on vakava asia, vaikka ei kertoja ollut kuin kaksi. Työpaikan voi helposti menettää, jos käyttö lisääntyy. Samoin se voi rikkoa puolisoiden välit. Miten Mikan saisi herätettyä?"

Tonttu Agricola sanoi: "Paras herättäjä olisi Mari itse, mutta katsoisin, että hän tarvitsee siihen tukea. Täytyisi nyt selvittä, että kehen molemmat luottavat, jolloin Marin olisi helpompi puhua ja löytyykö vielä sellainen henkilö, joka on saattanut ottaa asian jo puheeksi." Tonttu Ikirouta sanoi: "Soitetaan Tonttu Hissukalle samantien, joten viisaampia olemme sitten."

Tonttu Agricola väänsi numeron ja parin pirahduksen jälkeen vastasi puhelimeen Tonttu Miinus. Rehtori esitti kysymyksen ja Tonttu Miinus vastasi: "Mikan veli Miikka ja Adan kummi. Veljekset ovat töissä samassa firmassa, joskin eri osastoilla ja tekevät vuorotyötä." Tonttu Agricola kertoi tämän muille ja Tonttu Pykälä sanoi, että paras on varmaan toimittaa heille kirje ja valaista polun vaarat." Tonttu Miinus kertoi vielä, että Miikka on todella puhunut asiasta pariin kertaan. Tonttu Ikirouta sanoi tähän: "Mielestäni olisi hyvä, että tyttöset olisivat mummolassa yökylässä ja asia käsiteltäisiin rauhassa aikuisten kesken."

Tonttu Miinus sanoi: "Homma hoidetaan vielä tämän illan aikana, sillä Mikalla ja Miikalla on vapaata huomenna ja ovat puhuneet saunasta. Tonttu Hissukka huikkasi tuolta taustalta, että Rauno on esittänyt Marille käyntiä työterveydessä ja pari päivää sairauslomaa, jotta saisi itsensä kokoon, sillä oli naispolo kovin itkenyt kertoessaan. Soitamme huomenna heti aamusta tilannetiedoituksen." Tonttu Agricola oli tyytyväinen näin pikaiseen mahdollisuuteen ja kertoi tämän kaikille.

Onnistuuko suunnitelma? Se selviää, kun aukenee kahdestoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti