Aiheittain

perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulukalenteri 2017 Viidestoista luukku

Tonttu Tohvelo keitti nyt rauhassa puuroaan, pisti kahviveden kiehumaan ja ryhtyi tekemään voileipää. Hän söi aamiaisen kiireettä ja tutkiskeli Tonttulan Sanomia. Monessa artikkelissa käytiin läpi tulevan joulun lahjatietoja ja -määriä eri kylistä. Lakkasuon kylä on todellakin kunnostautunut makeisten valmistuksessa ja haastattelussa Tonttu Muurain kertoi, että makeisista on tekemättä enää 2%. Haastattelussa mainittiin myös Tonttu Tohvelon suosikki karpalokonvehti. "Toivottavasti Aliina antaa minulle niitä joululahjaksi": huokaisi Tonttu Tohvelo.

Tonttu Tohvelo ja Tonttu Kotitonttu kävelivät yhtä matkaa puutyöpajalle. Skeittilautoja ja lumilautoja puuttui vielä melkoisesti, mutta päivän aikana syntyi satoja uusia lautoja. Laudat vietiin metallipajalle, jossa Samu Sirkkeli kiinnitti niihin tangot pyöriä varten ja Kalle Kuusikulma laittoi laakerit ja pyörät. Joonas Porosuksi ja Valtteri Vaara kiikuttivat laudat puutyöpajalta metalliverstaalle ja sieltä teippauksiin kirjapainon halliin ja edelleen lahjavarastoon. Siellä ne merkittiin diarikirjaan.

Tonttu Tuikitärkeä oli eilen mennyt kunnantalon toimistoon ja viipynyt myöhään. Kotiin tullessa hän oli äksyillyt, mutta Tontturouva Tuikitärkeä tunsi miehensä ja tarjosi tälle iltaruuan ja lasillisen olutta. Tonttu Tuikitärkeä oli väsynyt ja meni pian aterian jälkeen maate. Aamulla hän oli yhä vihainen ja Tontturouva Tuikitärkeä tiedusteli kautta rantain syytä ja miehensä vastasi, kuinka huonosti pajojen johtajat olivat käyttäytyneet tämän tärkeän tarkastuksen aikana ja kehdanneet muistuttaa häntä töidensä teosta.

Tontturouva Tuikitärkeä kuunteli miestään ja hänelle selvisi rivien välistä Tonttu Ikiroudan lauseen: Hän sanoi puolisolleen: "Valtteri Tuikitärkeän ohjekirja työpajojen tarkastuksesta, sivu 73." Tonttu Tuikitärkeä katsahti rouvaansa, hörppäsi kahvinsa ja ryntäsi kunnantalolle. Tontturouva Tuikitärkeä ryhtyi nauramaan, kun ovi sulkeutui. Hän tiesi, että Tonttu Tuikitärkeä tarvitsee aina silloin tällöin paluun maan pinnalle, mutta hyvä mies ja kunnanjohtaja hän on.

Mitä lukee Valtteri Tuikitärkeän ohjekirjan sivulla 73? Se selviää, kun aukenee kuudestoista luukku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti